Ikäviä mutkia matkassa

Nainen 26, abortti kesällä 2012

Mulla oli kierukka 2,5vuotta. Se oli sitten otettava pois, kun alkoi tulla kaikenlaisia vaivoja sen kanssa. Sitten parin päivän kierukan poistamisen jälkeen aloin syödä e-pillereitä. Kahdeksas toukokuuta mulla alkoivat viimeiset menkat ja kesäkuun alussa ihmettelin, kun voin pahoin ja menkat eivät alkaneet. Olenko raskaana?!

Tein parin päivän päästä testin, joka näytti tosi haaleeta viivaa. En oikein uskonut sitä, joten odotin viikon ja tein testin uudelleen. Näytti edelleen haaleata viivaa. Päätin, että teen vielä kolmannen testin viikon päästä. Se testi ei enää näyttänytkään haaleeta vaan viiva oli kirkastunut. Olin raskaana pillereistä huolimatta!

Miehelleni kerroin asiasta puhelimitse, kun hän oli töissä ja sai rauhassa sulatella asiaa. Mutta tiesinkin jo hänen vastauksen asiaan. Se oli ehdoton ei! Itse olin aina halunnut suurperheen äidiksi. Meillä oli entuudestaan jo neljä lasta, kaks omista edellisistä suhteista ja kaks miehen edellisistä suhteista, mutta ei ainuttakaan yhteistä. Olihan mies jo sanonut monta kertaa, ettei hän halua enää yhtään lasta, jolle pitää vaippoja vaihdella. Ei olla tosin seurusteltu miehen kanssa vielä vuottakaan, että ehkä parempi se abortti oli siis tehdä. En halunnut kolmen lapsen yksinhuoltajaksikaan. Olen vasta 26-vuotias.

Päätimme, että teen abortin. Mulla oli keskiviikkona eka aika sairaalaan, siellä sain sen keskeytyspillerin, jonka nielaisin alas siinä lääkärin vastaanotolla. Sit pääsin lähtemään kotio. Perjantaina mun piti sitten mennä uudestaan sairaalaan osastolle. Siellä mulle annettiin neljä pilleriä emättimeen, tunnin verran piti maata sängyllä että sulaisivat kunnolla. Mulle nousi kuume, palelin ja oli huono olo. Vatsa oli kovin kipeä. Sain supon, joka auttoi. Sitten piti alkaa käveleen pitkin sairaalan käytäviä ja rappusia, että alkais kohtu tyhjentymään.

Välillä kävin astialla pisulla, parin tunnin päästä ei mitään tapahtunut. Sanoivat hoitajat myös, että jos mitään ei tänään tapahdu niin joudut jäämään yöksi ja sitten lääkäri katsoisi tilanteen illalla ja huomenna tehtäisiin kaavinta. Sain suun kautta vielä kaksi pilleriä, jotka auttoivat. Parin tunnin päästä siitä, menin vessaan. Vessaan päästyäni tunsin että nyt jotakin muljahti vaippaan. Laskin housut varovasti, ja katsoin. Siinä oli sikiö. Nostin housut ylös. Olin melkein paniikissa, että mitä teen?

Vedin narua, että saisin hoitajan sinne vessaan. Hän tuli ja kysyi haluanko katsoa? Sanoin, että en halua. Katselin muualle sen aikaa, kun hän otti multa housut pois ja sen vaipan, jossa se sikiö oli. Sain puhtaat vaatteet päälleni. Sitten piti jatkaa kävelyä että saataisiin vielä istukkakin pihalle. Siinä kesti parisen tuntia, kun se tuli ulos.

Sain vielä kaksi pilleriä suun kautta, jotta kohtu tyhjentyisi kokonaan. Vuotoa tulvi pihalle. Hoitajat sanoivat, että katsellaan nyt vielä jonkin aikaa kuinka paljon tulee vuotoa, hyytymiä ja seurataan mun oloani. Olo alkoi olla hyvä eikä vatsakipujakaan enää ollut. Hoitaja tuli kysymään puoli seitsemältä illalla haluanko lähteä kotio. Vastasin myöntävästi. Kun aloin vaihtaa vaatteita, alkoi pistää vatsasta ihan kauheasti. En tiedä mistä johtui. Menin kertomaan vielä asiasta hoitajalle, kun olin lähdössä. Sain matkalle buranan, kun kotimatka oli pitkä.

Koko matkan pitelin mahaani ja laskin housujani, etteivät puristaisi ja painaisi mahaani hirveästi. Se auttoi jonkin verran. En tiedä mistä moinen pistos johtui. Oliko siitä, etten hirveästi sinä päivänä syönyt vai johtuiko kireistä housuista. Illan aikana tuli vuotoa vielä jonkin verran. Lauantaina vuotoa ei juuri enää tullut.

Sunnuntai-iltana 29.7. kuitenkin aloin vuotaan ihan sikana verta. Sitä tuli solkenaan. Sitten vuoto loppui kuin seinään sen jälkeen, kun sieltä oli tullut iso hyytymä. Pelästyin! Olin yhteydessä päivystykseen ja sieltä sanottiin, että voin soittaa, jos vuodan vielä maanantaiaamuna. Vuoto loppui sunnuntai-iltana kuin seinään eikä maanantaina enää tullut samanlaista vuotoa.

Mutta tiistaina 30.7.  tuli. Heräsin yhdentoista aikoihin hoitamaan asioita kylillä nuorimman poikani kanssa, jonka jälkeen piti käydä pikaisesti kotona hakemassa joitain tavaroita. Kun olin menossa ovea kohti, aloin vuotaa taas verta ja sitä tuli ja tuli. Ei auttanut muu kuin mennä pöntölle istumaan. Soitin miehelleni, joka ei tienny mitä sanoa tai tehdä.

Soitin myös äidilleni ja kaverille laitoin viestiä: ”Mä oon paniikissa, vuodan ihan sikana taas verta. En pääse edes autolle asti. Verta on joka puolella ja lisää tulee.” Kaveri – joka muuttui ystäväks – soitti mulle, että hän lähtee tulemaan.

Ystävä sitten tuli ja kysyi, olenko soittanu apua. En vielä ollut, mutta hän sitten soitti. Ystävä meni vastaan ambulanssinaisia ja jäin poikani kanssa sisälle. Pian heidän saapumisensa jälkeen sanoin, että nyt heittää päässä ja multa lähti sit taju. Ambulanssikuskit kaato mut siihen meitin kylppärin lattialle ja yritti herätellä mua. Heräsinkin. Verenpaine mitattiin ja pistettiin tippa oikeaan käteen. He soittivat myös palomiehet paikalle, koska eivät saaneet minua alas ambulanssiin ilman apua.

Sairaalassa hoitaja katsoi mua ja sano, ettei ole mitään hätää. En vuotanu enää verta. Odottelin pääsyä lääkärille. Hoitajat ihmettelivät, kun kysyivät multa, että kuka mut sillo 13. heinäkuuta päästänyt kotio. Sanoin, että hoitaja. Hoitaja ei olisi saanut päästää ja kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen hoitovirhe. Lääkäri totesi, että ei ollut kaikki tullut pois. Pääsin osastolle, mutta lääkityksestä huolimatta loput jäämistä eivät tulleetkaan pois. Uuden ultran jälkeen päätettiin tehdä kaavinta. Mut nukutettiin ekaa kertaa ja kaavinnan lisäksi ja käteen asennettiin ehkäisykapseli.

Pääsin kotiin illalla seitsemän aikaan. Verenhukan vuoksi sain rautalääkkeitä, joilla saisin myös väsymyksen hoidettua.