Nainen, abortti marraskuussa 2006 19-vuotiaana ja 2008 20-vuotiaana
Olen tehnyt kaksi aborttia. Vuonna 2006 yhdeksäntoistavuotiaana ja vuonna 2008 kaksikymmentäyksivuotiaana. Tulin raskaaksi molemmilla kerroilla samalle miehelle. Ensimmäinen abortti oli helppo päätös. Olin käyttänyt pillereitä, mutta tulin silti raskaaksi. Kärsin mielenterveysongelmista ja äärettömän kuluttavasta väkivallan ja hyväksikäytön leimanneesta seurustelusuhteesta. Mies, jonka kanssa seurustelin, oli vankilassa ja jätin kertomatta raskaudestani. Itkin, mutta en epäröinyt. Toimenpide oli helppo, ystävä tukenani ja en pahemmin miettinyt asiaa jälkikäteen.
Mielenterveysongelmat jatkuivat, parisuhde myös. Olin rakastunut korviani myöten. Mies oli taitava manipuloija, osasi selittää mustan valkoiseksi ja tavoitteli hyötyä. Hän eli minun siivelläni, kohteli minua huonosti, petti, löi ja valehteli… Lähimmäiseni näkivät tuon kaiken kokoajan, itse en suostunut näkemään.
Nyt jälkeenpäin tuntuu vastenmieliseltä, kuinka olen voinut olla tuollaisen ihmisen kanssa. Olin täysin jumissa tähän mieheen, käytin pillereitä, mutta ilmeisen huolimattomasti, koska tulin uudelleen raskaaksi. Tällä kertaa ajattelin, että miehelläni on oikeus tietää. Kerrottuani asiasta hän vaati minua pitämään lapsen. Hän painosti ja puhui minut pyörryksiin uudestaan ja uudestaan. Mietin kuumeisesti kahdennelletoista viikolle asti. Lääkärit olivat asiallisia, mutta tylyjä. Kävin myös sairaalapastorin luona juttelemassa ja häneltä sain suurinta apua tilanteessani. Onneksi minusta löytyi vielä sisua ja omaa tahtoa sen verran, että sain tehtyä päätöksen abortista.
Tällä kertaa toimenpide ei sujunut ongelmitta, kaavinnassa ei saatu kaikkea pois ja jouduin palaamaan sairaalaan keskellä yötä. Minua kohdeltiin syyllistävästi ja kotona vielä pahemmin. Mies ei antanut anteeksi. Tukea en edes odottanut. Suhteemme jatkui vielä jonkin aikaa, kunnes mies joutui taas kiven sisälle. Minulla alkoi mennä paremmin, aloin luottaa itseeni ja koota voimiani. Jätin mieheni, hän uhkaili minua vankilasta käsin. Aikaa kului, tapasin uuden miehen johon rakastuin. Ex-mieheni pääsi vankilasta ja uhkaukset jatkuivat. Lopulta hain lähestymiskieltoa.
Nykyään minulla menee hyvin ja olen edelleen yhdessä saman miehen kanssa, jonka tapasin tuon väkivaltaisen exän jälkeen. Olemme menneet kihloihin ja muuttaneet yhteen. Matkustelemme ja nautimme toisistamme. Lapsia en kaipaa, ei myöskään mieheni. En ole päivääkään katunut kumpaakaan aborttiani, mutta tunnen surua siitä, että olen joutunut sellaiseen tilanteeseen. Koen, että lapsi ei ole vain 18 vuoden, vaan läpi elämän kestävä suhde. Lapsi on aina vanhemmille lapsi, aikuisenakin, ja jokaisella lapsella on oikeus ehjään ja hyvään elämään. Tästä syystä olen valmis taistelemaan aborttioikeuden puolesta. Se ei ole kevyt päätös, mutta se voi olla oikea päätös.
Asiallista tietoa abortista 