Viiden viikon odotus

Nainen, abortti alkuvuodesta 2010 22-vuotiaana

Oli joulukuun puoliväli vuonna 2009, kun huomasin olevani raskaana. Olin aina ajatellut, että jos tulen vahingossa raskaaksi, pidän lapsen. Todellisuus raskaaksi tultua oli kuitenkin ihan erilainen. Olimme vähävaraisia, emme olleet poikaystäväni kanssa seurustelleet vuottakaan, halusin vielä opiskelemaan, halusimme matkustella ja oli paljon unelmia, joita toteuttaa.

Vaihtoehdoista keskusteltiin lyhyesti ja molempien mielestä abortti oli paras vaihtoehto. Aborttia jouduin kuitenkin odottamaan viisi viikkoa. Pääsin operaatioon tammikuun loppupuolella. En tiedä onko viiden viikon odotusaika normaali vai johtuiko se joulupyhistä ja uudesta vuodesta.

Jos olisin halunnut keskeytyksen pillereillä, olisin voinut tehdä abortin jo viikkoa aiemmin, mutta halusin kaavintaan, sillä olin jo viikolla 8 ja pelkäsin pillereiden ottamisesta aiheutuvaa kipua ja mahdollisia komplikaatioita, joista olin lukenut.

Viisi viikkoa tuntui pitkältä ajalta ja olo oli hirveä. Oma keho tuntui vieraalta ja kiristävältä. Päivittäinen pahoinvointi alkoi pian uuden vuoden jälkeen ja hädin tuskin pystyin syömään sen seurauksena.

Poikaystävällä ja minulla oli ollut hyvä vajaan vuoden kestänyt suhde ja olimme asuneet yhdessä pari viikkoa siinä vaiheessa, mutta keho ja mieli menivät niin sekaisin raskaudesta, etten kestänyt hänen kosketustaan ja hän tuntui vieraalta henkilöltä, josta en enää pitänyt.

Nukuin lähes koko ajan vapaa-ajallani, koska energiaa mihinkään ei ollut. Odottaminen oli ahdistavaa ja olin joka päivä itkuinen ja vihainen, koska olin ollut niin typerä, että olin päätynyt siihen tilanteeseen.

En muista paljoa itse abortista. Menin sairaalaan jo pyydettyä aikaisemmin oksennettuani minulle annetun Cytotec-pillerin pahoinvoinnin seurauksena. Sain uuden pillerin, sairaalavaatteet ylleni, pääsin sänkyyn verhon taakse lepäilemään, tapasin abortin tekevän lääkärin ja hoitajat, minut nukutettiin.

Henkilökunta oli ennen ja jälkeen abortin ihania ja sympaattisia. ”Vapauttava” on juuri täydellinen sana kuvaamaan oloani, kun heräsin abortin jälkeen nukutuksesta. Söin paremmalla ruokahalulla kuin viikkoihin ja ilman pahoinvointia. Tunsin, että olen taas oma itseni. En ollut masentunut ja ahdistunut, olo oli kevyt. Välit poikaystävään palasivat hiljalleen normaaliksi ja yhä edelleen olemme yhdessä, menossa naimisiin ensi vuonna. Nykyään opiskelen ja asumme ulkomailla yhdessä. En ole varma haluanko lapsia, katsotaan asiaa muutaman vuoden päästä uudestaan.

Olen kuullut tämän parilta muultakin abortin tehneeltä: ”En kadu abortin tekemistä, mutta kadun sitä, että olin niin huolimaton, että tulin raskaaksi.”

Mainokset