Yksityiselle puolelle keskeytykseen

Nainen 27, aborttiprosessi alkanut kesällä 2012

Olen 27-vuotias ja päätynyt aborttiin. Viime torstaina kuukautisia turhaan noin viikon odoteltuani, tein raskaustestin ja siihen piirtyivät kaksi sydämen pysäyttävää viivaa. En tahdo lasta. Ehkä joskus haluan, mutten nyt. Se ei mahtuisi elämääni. Olen ollut joskus vakavasti masentunut ja juuri pääsemässä jaloilleni. Rahallisesti minulla ei ehkä olisi ongelmaa, mutta kyse ei ole siitä pystyisinkö hänelle tarjoamaan ruokaa, vaan pystynkö tarjoamaan jotakin paljon enemmän. Pystyisinkö antamaan Rakkautta. En, sillä en tiedä rakastanko edes itseäni. Hänellä ei myöskään olisi päivittäiseen elämään osallistuvaa isää.

Olen aina hyväksynyt abortin, mutta jotenkin ajatellut, etten minä päädy siihen tilanteeseen, että sen joutuisin tekemään. Mutta tässä minä nyt olen.

Kävin tänään yksityisellä gynekologilla Helsingissä ja varsinaisen aborttiajan sain ensi viikolle. 10 päivää. Tuntuu liian pitkältä ajalta. Todennäköisesti kunnallisella puolella joutuisin odottamaan vielä pidempään, koska raskauteni ei ole vielä kovin pitkällä ja tällä hetkellä on ruuhkaa. Pitäisi siis olla kiitollinen, että minulla on mahdollisuus käyttää yksityisiä lääkäripalveluita.

Kun varasin aikaa, soittelin useisiin yksityisiin lääkärikeskuksiin. Kaikki eivät tee abortteja. Helsingissä Mehiläinen ja Dextra tekevät vain kaavinnalla, lääkäriskeskus Ava ilmeisesti ei tee, Terveystalo tekee lääkkeellisiä, Diagor tekee kaavinnalla. Useimmissa näissä on ilmeisesti yksi lääkäri, joka hoitaa keskeytykset.

Kunnallisella puolella asian saa varmaankin etenemään marssimalla oman lääkärin juttusille, joka ohjaa eteenpäin. Koska on kesä, moni raskaudenkeskeytyksiä tekevä lääkäri oli sattumalta lomalla, joten päädyin sellaiselle, jolle sain mahdollisimman pikaisesti ajan.

Onko minulla moraalista tuskaa? Ei ehkä moraalista, mutta pelkoa ja ahdistusta kylläkin. Tiesin heti punaiset viivat nähdessäni, etten halua nyt lasta. Sisälläni kasvaa elämä. Sen tiedän. Mutta minun maailmankatsomukseni mukaan, kun raskaus on alussa, on kyse kehittyvistä soluista, molekyyleistä, verestä ja kudoksesta. Biologiasta. Ei vielä ihmisestä.

En toivo kenenkään joutuvan samaan tilanteeseen ja samojen tunteiden äärelle. Välillä pelko tulevaisuudesta – ja siitä etten pääsisikään eroon sisälläni kasvavasta solurykelmästä – on johtanut jopa itsemurha-ajatuksiin. Olen myös lukenut keskustelupalstoja, ja kuten joku sanoikin tällä sivustolla, sitä ei ehkä kannata tehdä. Moni niihin kirjoittava elää kovin erilaista arkea, erilaisessa elämäntilanteessa, eikä kukaan muu kuin minä itse tai Sinä itse, voi olla juuri Sinun tilanteessasi.

En usko, että voisin katua ratkaisuani myöhemmin. Tiedän, että tämä hetki ja nämä tuntemukset ovat uniikkeja, ja siksi katuminen on turhaa. Kymmenen vuoden päästä en voi enää oikeasti palata tähän hetkeen ja muistaa millaista elämäni tänään… tai ensi viikolla oli. Ja todellakin, jos jotain olen oppinut, niin arvostamaan suomalaisen lainsäädännön mahdollistamaa aborttioikeutta sekä pitämään huolta ehkäisystä.

Mainokset